Työpajakokemuksia ENIEC AM 2025 -tapaamisesta

Osallistuin ENIEC AM 2025 tapaamiseen, jossa työpajassa "Live-in migrant care workers" käsiteltiin asiakkaan kotona asuvia maahanmuuttajataustaisia "Live-in"-hoitajia, heidän oikeuksia, työolosuhteita, hyväksikäyttöä – mutta myös heidän mahdollista lisäarvoaan muistisairauksien hoidossa.

Työpajan teemat herättivät minussa hämmennystä monella tapaa. Minulta puuttui kokonaan tieto ja kokemus ikääntyvien asiakkaiden kotona asuvista, Suomeen muuttaneista hoitajista. Heräsi kysymys, miten tämä voi olla niin laajasti mahdollista, kun Suomessa tällaista toimintaa ei tunnisteta.

Yllättävän monella Euroopan kollegalla, ENIEC-verkoston jäsenillä eri maista, oli kokemuksia "Live-in"-hoitajista. Käsittelimme työpajassa tietoa, jonka mukaan esimerkiksi Saksassa noin 100 000–300 000 iäkästä käyttää kotona ”Live-in” hoitajia. Ilmiö on yleinen myös Italiassa, Itävallassa, Kyproksella, Kreikassa, Maltalla ja Espanjassa. Myös Alankomaissa ja Belgiassa on heitä tiedossa satoja.
"Live-in"-hoitajat ovat usein naisia ja tulevat Keski- ja Itä-Euroopasta sekä EU:n ulkopuolisista köyhemmistä maista. He muuttavat maahan joko työvoimatoimistojen välityksellä tai yksityisesti. Rekrytoivat organisaatiot eivät useinkaan takaa heille oikeudenmukaisia olosuhteita työskentelyyn. Työn ja asumisen rajat hämärtyvät, ja paljon esiintyy hyväksikäyttöä.

Työpajassa esiteltiin esimerkkinä hyväksikäytöstä Case "Ana". Ana tuli Brasiliasta työskentelemään Alankomaiden terveydenhuoltoon 40 tunnin sopimuksella. Käytännössä hän työskenteli ympäri vuorokauden ilman vapaapäiviä. Lyhytkin kävelylenkki keskeytettiin perheen vaatimuksesta. Ana päätyi lopulta nukkumaan vaatekaapissa kylpyhuoneen ja potilaan makuuhuoneen välissä. Kun hän valitti huonosta kohtelusta, hänet palkannut toimisto uhkasi karkottaa hänet. (Lähde: Eenvandaag-artikkeli)

Case-jälkeisissä keskusteluissa nousi esiin, että "Live-in"-hoitajat kohtaavat monia vakavia haasteita: alipalkkaus, pitkät työpäivät, riittämätön lepo, huonot elinolosuhteet sekä taloudellinen ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Lisäksi he kokevat usein sosiaalista eristäytymistä. Yleisesti heiltä puuttuu tarvittava koulutus ja valmennus, erityisesti muistisairaiden hoidossa. Kieli- ja kulttuurierot vaikeuttavat kommunikaatiota hoidettavien asiakkaiden ja heidän perheidensä kanssa. Monien oleskelulupa on sidottu työnantajaan, mikä vaikeuttaa ongelmien ilmoittamista.

Verkoston tapaamisen jälkeen tutustuin aiheeseen lisää ja kävi ilmi, että "Live-in caregiver" -malli on monissa maissa kasvava vaihtoehto perinteiselle vanhustenhoidolle väestön ikääntymisen vuoksi. Esille tuli myös tuore raportti, joka kertoo, miten järjestäytynyt rikollisuus on soluttautunut Ruotsin hoiva-alalle. (Lähde: Brussels Signal -artikkeli)

Positiivinen näkökulma: mahdollinen lisäarvo muistisairaiden hoidossa

Aiheessa voi kuitenkin olla myös valoisampi näkökulma. R. Verkaik ja C. Smitsin tuore artikkeli "Een zorgverleners als huisgenoot. De mogelijke meerwaarde van zorg-au pairs bij dementie" (2024) nostaa esiin, että kotona asuvilla "Live-in"-hoitajilla voi olla merkittävä lisäarvo muistisairaiden hoidossa. He voivat tarjota jatkuvuutta, emotionaalista tukea ja henkilökohtaista hoivaa, mikä voi parantaa muistisairaan hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Artikkelissa korostetaan kuitenkin, että onnistuminen edellyttää selkeitä pelisääntöjä, koulutusta ja reilua kohtelua. (Lähde: Verkaik & Smits, 2024)

Vaikka "Live-in"-hoitajat eivät ole vielä laajasti käytössä Suomessa, ilmiön tunteminen ja tunnistaminen on tärkeää. Mikäli tällainen hoitomuoto alkaa yleistyä, meidän on varauduttava sekä mahdollisuuksiin että riskeihin.Työpajakokemuksia ENIEC AM 2025 -tapaamisesta

Teksti: Siiri Jaakson